perjantai, 5. lokakuu 2007

Minttu 5 v.

Vanhus täytti viime kuun lopussa viisi vuotta.

899699.jpg

Onnittelut meitin karvakorvalle!

torstai, 27. syyskuu 2007

Argh!

H***lvetin pennut! Saavat mut kiehumaan raivosta, sen verran veemäisiä osaavat välillä olla. En nyt mene sen tarkemmin yksityiskohtiin, tiedä vaikka kyseiset henkilöt tännekin eksyvät ja tunnistavat itsensä. Joka tapauksessa ei niitä parhaimpia päiviä.

Eilinenkin ottaa päähän vielä, joten samaan putkeen menee tämäkin päivä. Ukko lähti iltapäivällä ampumakokeeseen äitinsä kanssa ja mä fumetin yksin kotona. Ärsyttää kun aina pitää nalkuttaa, eikä silti mitään tapahdu. Joka paikka on rojua täynnä, eikä ilman sanomista voi tehdä asialle mitään.

Huoh, taas näitä päiviä jolloin olisi pitänyt kääntä vain kylkeä aamulla herätyskellon soidessa...

perjantai, 21. syyskuu 2007

Heikossa hapessa

Tuli eilen illalla hieman otettua, ensimmäistä kertaa varmaan neljään vuoteen. Ei mulla yleensä ole tapana ottaa, mutta oli ihan sellainen olo. Selityksiähän kyllä aina löytyy, jos sille linjalle lähtee. Krapulakin iski vasta iltapäivällä, aamulla oli ihan jees olo. Tuli varmaan illalla syötyä sen verran, että se viivästi tota krapulaa. Sinänsä hyvä, pääsinpä kouluun.

Tänään olisi kavereiden pitänyt tulla meille viettämään perjantaita, mutta taitaa jäädä väliin kun on sen verran heikko olo. Eihän tästä voi syyttää ketään muuta kuin itseään, mutta pitäähän sitä jollekin valittaa ;).

lauantai, 15. syyskuu 2007

Blööh

Että voikin ihminen olla laiska. Ei toivoakaan, että olisin tänään saanut mitään aikaiseksi. No okei, pesin pyykkiä, mutta siihen se sitten jäikin. Nyt hävettää, mutta ei paljoa. Ei sovi tällainen ylenmääräinen joutenolo mulle. Tarttee saada jotain säpinää ja vähän äkkiä - ja säpinällä tarkoitan tekemistä, ei heti ajatella mitään sopimattomia.

Naapurin kissa oli karkuteillä. Löytyi meidän parvekkeen alta. Se olikin kolmas kerta muutaman viikon sisään. On se kumma juttu, kun eivät opi pistämään sitä ikkunaa kiinni. Onko se muka niin vaikeaa muistaa? Kyllä mä oppisin kerrasta, jos kissa karkaisi. Ilmeisesti se on sama, karkaako kissa vai ei. Nytkin toinen kissa ollut karkuteillä jo kaksi päivää :(. Raukka yöpakkasien aikaan pois kotoa vain sen takia ettei kotona muisteta pistää ikkunaa kiinni.

Ei mene jakeluun. Kissojen arvostus on taas huipussaan, "saahan niitä aina uusia ilmaiseksi, jos edellinen jää auton alle"...

torstai, 13. syyskuu 2007

Kissat

Jos noista elukoistakin jotain pistäisi. Niitähän löytyy siis neljä tällä hetkellä, kaikki leikattuja sisäkissoja.

Meitin vanhus, 5 vuotias Minttu-neiti. Erittäin itsenäinen tapaus.
899699.jpg
899705.jpg

Roope on oikea mammanpoika. 2,5 vuotias pikku paholainen, aina kiusaamassa muita.
899702.jpg
899707.jpg

Nalle on 1,5 vuotias iskän poitsu. Ei se välitä musta juurikaan, paitsi iltaisin pitää tulla jalkojen väliin nukkumaan. Aika äijä asento :D.
899715.jpg
899704.jpg

Viimeisenä Ninni, Nallen sisko. Rääpäle painaa vain 2,5 kg. Muut on sellaisia 4 kiloisia jössiköitä.
899712.jpg